Kaikki kanavat puuttuvat, myös suomalaiset peruskanavat
1. Käynnistä televisio uudelleen vetämällä sähköpistoke ulos pistorasiasta ja odota minuutin verran ennen kuin kytket sen uudelleen. Testaa näkyvätkö kanavat.
2. Tarkista, että antennikaapeli on kunnolla paikoillaan televisiossa ja seinän antennipistokkeessa. Tarkista myös, että antennikaapeli on ehjä, ja kokeile tarvittaessa toisella antennikaapelilla.
3. Hae kanavat uudelleen ja palauta tarvittaessa television/digiboksin tehdasasetukset. Tehdasasetusten palautuksen voi joutua tekemään 2-3 kertaa.
4. Onko sinulla useampi televisio? Jos kanavat näkyvät yhdessä mutta eivät toisessa, niin ongelma on luultavasti televisiossa tai antennikaapelissa.
5. Onko naapureillasi ongelmia kanavien kanssa? Olethan yhteydessä isännöitsijään. Mikäli koko asuntoyhtiö on toimistoajan ulkopuolella ilman kanavia voit tehdä vikailmoituksen suoraan meille.
Yksittäinen tai kaikki maksukanavat puuttuvat, mutta peruskanavat näkyvät
1. Käynnistä televisio uudelleen vetämällä sähköpistoke ulos pistorasiasta ja odota minuutin verran ennen kuin kytket sen uudelleen. Testaa näkyvätkö kanavat.
2. Puuttuuko kanavapaikka? Hae kanavat uudelleen ja palauta tarvittaessa television/digiboksin tehdasasetukset. Tehdasasetusten palautuksen voi joutua tekemään 2-3 kertaa.
3. Kanavapaikka löytyy, mutta ruudussa ei ole kuvaa tai siinä lukee, että kanava on koodattu. Valitse jokin tilaamistasi kanavista ja anna television olla päällä vähintään pari tuntia tai kunnes kuva tulee näkyviin.
4. Televisiossa lukee korttivika. Luultavasti tv-kortti tai CI+ moduuli/kortinlukija on asennettu televisioon väärin päin. Käännä ne oikein päin, niin teksti korttiviasta häviää.
5. Alkoiko ongelma sen jälkeen, kun hankit uuden television ja/tai CI+ moduuli/kortinlukijan? Oletko ilmoittanut meille CI+ moduuli/kortinlukijan linkityskoodin? Ole yhteydessä asiakaspalveluumme tai jälleenmyyjiimme niin tarkistamme, että linkitys on tehty, ja koodi on oikein.
Kuvassa häiriöitä / pikselöitymistä
1. Käynnistä televisio uudelleen vetämällä sähköpistoke ulos pistorasiasta ja odota minuutin verran ennen kuin kytket sen uudelleen. Testaa näkyvätkö häiriöt vielä.
2. Tarkista, että antennikaapeli on kunnolla paikoillaan televisiossa ja seinän antennipistokkeessa.
3. Kokeile uudella antennikaapelilla. Vaikka antennikaapeli näyttää ehjältä se voi olla vaurioitunut tai kulunut ja aiheuttaa ongelmia signaalin kanssa ja pikselöintiä.
4. Hae kanavat uudelleen ja palauta tarvittaessa television/digiboksin tehdasasetukset. Tehdasasetusten palautuksen voi joutua tekemään 2-3 kertaa.
Ongelma ohjelmaoppaassa (EPG) tai tekstityksessä
1. Mikäli ohjelmaoppaassa ei näy jonkin kanavan ohjelmat, mene kyseiselle kanavalle saadaksesi esiin EPG-tiedot. Niitä ei ladata automaattisesti kaikille kanaville.
2. Tekstityksen puuttuminen johtuu yleensä television asetuksista. Tutustu laitteesi tekstitysominaisuuksiin lukemalla käyttöohjeita.