Telia ilmoitti äskettäin lopettavansa lankapuhelinpalvelut vuoden 2019 aikana. Lisäksi monet operaattorit ovat jo pitkään purkaneet vanhoja verkkoja etenkin syrjäisemmiltä seuduilta. Valokuitu ja mobiiliratkaisut ovat jo pitkälle korvanneet kuparijohdot, jotka noin sadan vuoden ajan ovat toimineet Suomen tiedonsiirtoverkkojen perustana. Vanhan kupariverkon kaapelit ovat vanhentuneita, eikä sen tekniikan tarjoama kapasiteetti enää riitä tämän päivän ja tulevaisuuden tiedonsiirtotarpeisiin.

Me Karjaan Puhelimella olemme jo yli kymmenen vuoden ajan rakentaneet uutta kuituverkkoa toimialueellamme, joka ulottuu Hangosta Raaseporin kautta Inkooseen ja Siuntioon. Olemme varautuneet hyvissä ajoin kupariverkon ja -teknologian poistumiseen. Kupariverkon purkuaikataulu on tarkasti suunniteltu ja toimialueemme vanhan verkon palvelut suljetaan vuoden 2020 loppuun. Perinteisten lankapuhelimien lisäksi sulku koskee laajakaistaliittymiä ja perinteistä kaapeli-tv-palvelua, jotka toimitetaan kupariverkon kautta.

Olemme yhteydessä jokaiseen asiakkaaseemme, joka käyttää kuparitekniikkaa. Haluamme yhdessä suunnitella juuri hänelle parhaan vastaavan ratkaisun ja mahdollistaa mahdollisimman kivuttoman siirtymisen uusiin ja paremmin kestäviin tekniikoihin. Kaikki nyt suljettavat kuparipalvelut ovat korvattavissa vastaavilla kuitutekniikkaan perustuvilla palveluilla.

Lankapuhelin valokuituyhteydellä tai matkapuhelinverkkojen kautta

Lankapuhelimen voi kuitutekniikassa korvata ns. laajakaistapuhelimella, jossa ääntä siirretään reaaliaikaisesti internetin välityksellä. Puhelinlaite (asiakkaan nykyinen näppäinpuhelin tai uusi erikseen hankittava VoIP-puhelin) kytketään samaan päätelaitteeseen tietokoneen kanssa ja nykyinen 019-numero säilyy ennallaan. Tarvittaessa asiantuntijamme käy paikan päällä asentamassa laitteet, varmistamassa kuuluvuuden ja opastamassa uuden laitteen toimintaan.

Toinen vaihtoehto lankapuhelimen korvaajaksi on ns. pöytä-GMS-liittymä, jota myyvät isot mobiilioperaattorit sekä paikallisesti esim. EKM Service ja Tammisaaren Gigantti. Myös siihen voit siirtää nykyisen lankanumerosi.

Onko käytössäsi turvapuhelin?

Turvapuhelin toimii usein lankapuhelimen rinnalla, mutta myös se voidaan muuttaa mobiilitekniikalla toimivaksi. Asiakkaan tai asiaa hoitavan henkilön tulee vain ottaa yhteyttä turvapuhelinpalvelun toimittajaan ja pyytää muutosta.

Lue lisää kupariverkon palveluiden päättymisestä.